Minusta

Työskenneltyäni alalla 10 vuotta perustin oman suunnittelutoimistoni Helsingin Kruununhakaan vuonna 2005. Olen onnellinen saadessani edelleen tehdä työtä jota rakastan. Innostun uusista projekteista ja ihanista asiakkaistani. En voisi kuvitella tekeväni mitään muuta.

Mitä jos sisustushaaveistasi tulisi totta?

Olen suunnitellut toimistoja, kahviloita ja kesämökkejä, mutta suurimmaksi osaksi teen koteja. Koteja, jotka ovat asiakkaideni näköisiä ja oloisia. Välillä työ aloitetaan vasta haaveilusta siinä vaiheessa, kun uudesta kodista on olemassa vasta toive, pohjakuva, kuoppa maassa tai tontti. Toisinaan taas jo valmiiseen kotiin lisätään vain jotain uutta, päivitetään olemassa olevaa tai täydennetään sisustusta. 

Työssäni olen ollut mukana hyvin erikokoisissa ja erilaisissa projekteissa.  Asiakkaita ja kohteita minulla on ollut pääkaupunkiseudun lisäksi Uudellamaalla, Hämeessä, Lapissa ja Espanjan aurinkorannikolla asti. Olit sitten asunnon omistaja Espoosta, siitä haaveileva Helsingistä, Suomessa tai ulkomailla mökkeilevä tai nykyiseen kotiisi remonttia suunnitteleva palvelen sinua mielelläni!